Ennen vuoden 2019 poronhoitosopimusta perustettiin toimikunta tutkimaan ja sääntelemään saamelaisporonhoidon rajoja Norjan ja Ruotsin välillä. Toimikunta teki maastotöitä alueellamme kesällä 1914 ja 1915.
Taustatiedot
Vuonna 1751 vahvistettiin lopullinen raja Tanskan ja Norjan sekä Ruotsin ja Suomen välille. Molemmat valtiot halusivat selkeät rajat, mutta samalla niiden oli otettava huomioon alueilla asuvat poronhoitoa harjoittavat saamelaiset, jotka kulkivat kausittain porojen kanssa uuden rajan yli. Poronhoitoa harjoittavien saamelaisten olojen sääntelemiseksi heidän oikeutensa käyttää laidunmaita rajan molemmin puolin tunnustettiin Lappin kodifikaatissa, jossa talvilaiduntaminen määritettiin Ruotsissa ja kesälaiduntaminen Norjassa.
Maatalousväestö kasvoi pohjoisessa, erityisesti Tromssa. Tämä johti lisääntyviin konflikteihin maanviljelijöiden ja Ruotsista tulleiden poromiesten välillä. Viranomaiset katsoivat, että poronhoidon pitäisi väistyä maatalouden tieltä, koska maanviljelijäyhteisöä pidettiin tärkeämpänä maalle. Vuonna 1883 säädettiin yhteinen lappilaislaki, jolla säänneltiin rajat ylittävää poronhoitoa. Samaan aikaan norjalaistamisprosessi voimistui, ja Stortingissa vallitsi lähes yksimielisyys norjalaistamispolitiikan edistämisestä 1800-luvun lopusta toiseen maailmansotaan saakka (raportti. Totuus ja sovinto 2023).
Norjan ja Ruotsin välisen liiton purkauduttua vuonna 1905 rajojen ja luonnonvarojen valvonnasta tuli kansallisen itsenäisyyden symboli. Vaikka vuoden 1883 yhteinen lappilaislaki oli edelleen voimassa, Norjan viranomaiset halusivat lopettaa Norjan ja Ruotsin välisen rajat ylittävän poronhoidon. Lappilaiskoodeksia ei voitu kumota ilman, että se korvattiin uudella lailla. Karlstadin neuvotteluissa osapuolet sitoutuivat aloittamaan neuvottelut uudesta sopimuksesta. Neuvottelut aloitettiin vuonna 1913, ja vuonna 1919 saatiin valmiiksi poronhoitosopimus. Sopimus rajoitti ruotsalaisten poronhoitajien pääsyä Norjan laidunalueille ja rajoitti perinteisiä vaellusreittejä ja laidunalueita. Tämä oli osa poliittista tavoitetta edistää maataloussiirtolaisuutta Sápmin alueella. Porojen laiduntamista koskevaa yleissopimusta on tarkistettu useita kertoja, muun muassa vuosina 1972 ja 2009.
Ennen sopimusta perustettiin komissio tutkimaan ja sääntelemään saamelaisen poronhoidon rajoja Norjan ja Ruotsin välillä. Toimikunta teki alueella kenttätöitä kesällä 1914 ja 1915. He dokumentoivat ja arvioivat laidun- ja lumiolosuhteita, vaellusreittejä, kasvillisuutta sekä lypsy-, vasikka- ja keräilypaikkoja. Työn tuloksena syntyi ainutlaatuinen dokumentaatio maisemasta ja luonnonvaroista, ja se valottaa asioita, jotka ovat edelleen ajankohtaisia (Arkivverket.no).
Tuohon aikaan laaksossa ei ollut kovin paljon asukkaita.
Porolaidunkomitean raportit sisältävät runsaasti tietoa vaellusreiteistä ja laidunolosuhteista. Raportit sisältävät myös vakituisten asukkaiden haastatteluja, jotka kertovat elämästä kylissä sekä porosaamelaisten ja vakituisten asukkaiden välisistä suhteista. Komissio on erityisen kiinnostunut vakituisten asukkaiden ja porosaamelaisten välisistä konflikteista ja siitä, ovatko porot aiheuttaneet vahinkoa vakituisten asukkaiden niityille ja syrjäisille pelloille. Felleslappelovenilla perustettiin Tromssaan poronhoitopiirit ja otettiin käyttöön säännökset velvollisuudesta korvata maanviljelijöille laiduntavien porojen aiheuttamat vahingot.
Lars Pedersen Skogvold, Manndalen: Skogvoldin tietojen mukaan Manndalenin alaosassa ei ole ollut tulleja (sakkoja). Ainoastaan Olmaivaggin ulkokenttien yläpäässä.
Hans Nils Larsen, Bentsjord: Bentsjord toivoo kuitenkin, etteivät porot tule pidemmälle kuin tilan yläpuolella olevaan rinteeseen.
Nils Henrik Tommasen, Abaja: Poroilla on taipumus tulla jään yli, joskus jopa aivan aitauksiin asti. Joskus ne aiheuttavat vahinkoa, mutta Tommasen ei ole tarjoutunut ottamaan saamelaisilta arviota. Vain kerran Falsnesissa on tehty arvio, jonka on tehnyt nyt jo kuollut maanviljelijä.
(Lainaukset käännetty ruotsista norjaan)
Aineistosta käy ilmi, että kylien väestönkasvu on ollut voimakasta, ja maatilojen ja heinäpeltojen perustaminen on ajanut poronhoitoyhteisöt pois vanhoilta laidunalueiltaan.
Erik Johnsen, Manndalen: Todisteena Manndalenin asutuksen kasvusta Johnsen mainitsi, että 50-60 vuotta sitten kylässä oli vain 21 maatilaa. Johnsenin tila, joka kuului tuolloin hänen isälleen, oli ylin. Sen yläpuolella oli koko laakson yhteistä omaisuutta, ja heinäpeltoja oli aina Ápmelašvággin suulle asti. Nykyään laaksossa on noin 65 maatilaa, ja heinäniityt ulottuvat päälaakson pohjalle asti, yli kilometrin päähän Ápmelašvággin suusta. Johnsenin yläpuolella on nykyään useita maatiloja, joiden lisäksi siellä on muutamia tiloja, joilla asutaan vain talvella (kuten Banol ja muut).
Aslak Andersen (1851-1933), Manndalen, puhuu myös väestönkasvusta ja siitä, millä poromiehillä oli kesälaitumet kylässä.
Keskustelu Aslak Andersenin kanssa, 62-vuotias, syntynyt ja kasvanut Samuelsbergissä, omistaa nykyään Fosslettin (Fossvoll) tilan Manndalenissa. Hänellä on 4 lehmää ja 9-10 pientä lammasta, hänen hevosensa kuoli 2 vuotta sitten. Hänellä ja muilla kylän asukkailla on peltoja joen molemmin puolin Ruoton ja Banolin välissä, hän saa 16 talvikuormaa heinää näiltä pelloilta. Lapsena «Tomma Nikolas» (Tomas Nilson Magga, Suomi) muutti kesälaitumelle Nordnesiin. Hän oli täällä monta vuotta, samaan aikaan kuin «Gustus». He saapuivat Pyhän Hansin aikaan ja viipyivät Mikaeliin asti (noin 29. syyskuuta). Tomma Nikolaksella oli turvekota metsän reunalla Vatnen yläpuolella, ja hänellä oli lypsyaitoja. Nämä saamelaiset kuljettivat poroja edestakaisin Nordnesin ja Manndalenin ja Ápmelašvággin ylämetsien välillä ja vartioivat poroja. Tomas ja Gustus olivat molemmat rikkaita. Siihen aikaan se ei ollut iso juttu, porot saattoivat kävellä peltojen poikki, ja jos laakson ihmiset keittivät poron, sillä ei ollut väliä. Lappalaiset antoivat usein asukkaille lihavan poron ystävyyden merkiksi. Siihen aikaan laaksossa ei ollut paljon asukkaita, vain 10 tilaa joen vasemmalla puolella ja 11 oikealla puolella. Porot kulkivat laakson molemmin puolin, ja joskus poroja nähtiin alhaalla laaksossa. Nämä poronomistajat muuttivat myöhemmin Iddonjarggaan, koska heidän mielestään siellä oli parempi elää.
Tomma Nikolasin ja Gustuksen jälkeen tänne tuli Paulus Persen Bær (Kautokeino). Hänellä oli poronsa Manndalenin yläosassa ja Ápmelašvággissa. Asui itse maatiloilla. Hän oli hyvin rikas. Hänen jälkeensä tuli Aslak Jonson Baal («Smavvo», Kautokeino). Hän on ollut sekä Nordnesissa että Manndalenissa ja Ápmelašvággissa. «Smavvon» aikana täällä oli myös Päiviön kaupunki.
Haastatteluaineistosta käy ilmi, että kyläläisten ja poroa pitävien saamelaisten välillä on ollut läheiset suhteet. Manndalenissa suhteet ovat olleet niin läheiset, että kuusi kyläläistä on varoittanut poronhoitokomissiota vaikeuttamasta tunturisaamelaisten asemaa, koska asukkaat hyötyvät heistä suuresti. Heidän mukaansa poroista ei ole kylälle mitään haittaa, ja poronhoitoyhteisöjen vuosittainen vaellus Ruotsin puolelta muuttuu mahdottomaksi, jos säännöksiä tiukennetaan. Kuten historiasta tiedämme, tätä vastalausetta ei hyväksytty.
...porojen laidunalueilla, on valitettavaa, että, kuten nykyään usein tapahtuu, tariffeja maksetaan
Poromiesten näkökulmasta voidaan nähdä turhautumisena se, että he joutuivat maksamaan korvauksia poroista, jotka laidunsivat heidän entisillä laitumillaan, ja se, että lauman vartiointi ja kasassa pitäminen oli vaikeutunut.
Nils Josefsson Kuhminen kuuluu Könkämä lappbyyn ja muuttaa 6. piiriin, 75-vuotias. Kuhmunaisen kylä sijaitsi vasikkakaudella Kummavuomaalla, ja Kuhmunaisen naapurina oli 8. piiriin kuuluva Lars Olsson Blind. Kesäkuun puolivälissä he erottivat poronsa, ja Kuhmuinen kulki sen jälkeen tavanomaista reittiä Guovdavaggen, Sørdalenin ja Kitdalenin kautta piiriin, jonne hän saapui noin viikko juhannuksen jälkeen. Syynä myöhäiseen saapumiseen oli se, että piirin oikeanpuoleisilla alueilla ei siihen mennessä ollut laidunmaita. Kesällä poroja ei paimenneta yhdessä, vaan poromiesten oli koko ajan käytävä varmistamassa, etteivät porolaumat vaeltaneet asukkaiden niityille. Saamelaiset asuivat aikoinaan Juovagge-nimisessä laaksossa (Stendal), jossa heillä oli kesäasutus ja lypsyaitaus. Nyt aluetta on kuitenkin alettu käyttää asukkaiden heinäntekopaikkana, sillä heinäntekopaikkoja on kaikkialla laaksoissa, joten porojen pitäminen laumassa ei ole enää mahdollista alueella. Porot vaeltavat kuitenkin edelleen kohti Lyngseidetin eteläpuolella sijaitsevaa aluetta. Tänä vuonna ei ole ollut ottoja, ainoastaan korvauksia niittyvahingoista parissa paikassa. Normaalisti niittyjen vahingonkorvauksista maksetaan tariffeja joka vuosi. Lehmien mielestä on oikein, että saamelaiset korvaavat vahingot, jotka tapahtuvat viljellyillä mailla ja sisämaan peltojen läheisyydessä, mutta syrjäisillä mailla ylhäällä tunturilaaksoissa porojen laidunalueilla on työlästä maksaa tariffeja, kuten nyt usein tapahtuu. Satamamaksuja ei ole koskaan ennen peritty, ja jos saamelaiset joutuisivat maksamaan sellaisia maksuja täällä, he eivät voisi asua tässä piirissä, koska asukkaiden lehmät menevät pitkälle vuorille ja laaksoihin, jopa metsänrajan yli.
Reinbeite-komission raportit ja haastattelut löytyvät Uumajan yliopiston verkkosivuilta: Hakutulokset | Digitaaliset kokoelmat
Löydät kaikki Reinbeite-komission vuoden 1913 kuvat digitaalisen arkiston verkkosivuilta: Historialliset valokuvat - FotoWeb
