Tekstin on kirjoittanut Ingvild Larsen Årbokille Nord-Troms 2022 -lehteä varten.
Kjerringdalenissa Kåfjordissa sijaitsevan pienen talon rakensi Márjj'Iŋgá heti toisen maailmansodan jälkeen. Da Márjj'Iŋgá syntyi vuonna 1893, saamen kieli oli Kjerringdalenissa arkikieli. Myöhemmin kylässä puhuttiin myös norjaa, ja häntä kutsuttiin usein nimellä Marj-Inger (Marjinger). Hänen etunimensä oli Inger Alette Johnsen.
Marjinger asui talossa vuosina 1946-1976. Vuoden 1976 jälkeen talo rappeutui. Vuonna 2021 Tor Nilsen kunnosti talon ja muutti sen pieneksi museoksi.
Tyhjä talo
Kun MarjInger asui talossa, hänellä oli paljon vieraita. Siellä oli vilskettä ja vilskettä, iloa ja surua. Kun hän muutti pois vuonna 1976, talo jäi tyhjäksi. Huonekalut, astiat ja vaatteet jäivät taloon. Sää ja tuuli repivät ja repivät pientä taloa, joka seisoi siinä niin hylättynä. Tien toisella puolella olevasta aamiaispöydästä pystyimme seuraamaan taloa kaikkina vuodenaikoina. Jokainen sulanut talvi jätti talon yhä huonompaan kuntoon.
Valon välähdyksiä keittiön ikkunassa
Hänen syksyisinä iltoinaan Marjingerin keittiön ikkunasta näkyi valoa. Oliko talossa joku? Valo toi mieleen entisaikojen hälinän, kuin välähdyksiä menneestä ajasta, joka kulkee ohi. Tämä valon hehku, katuvalojen heijastukset keittiön ikkunassa, edistivät monia ihania keskusteluja hänestä.
Tarinat Marjingerin elämästä ja työstä innoittivat Torin tarttumaan työkalupakkiinsa Saamelaiskäräjien taloudellisen tuen turvin. Projektiin käytettiin paljon vapaaehtoistyötunteja, sekä Torin että muiden hyvien auttajien toimesta.
Kunnostaminen ja kunnostaminen
Remontin alkaessa talo oli rappeutunut. Kaikki talossa oleva valokuvattiin, tyhjennettiin ja varastoitiin. Se, mitä paneloinnista ja muista materiaaleista voitiin käyttää uudelleen, varastoitiin ja säilytettiin. Tekstiilit pestiin ja ripustettiin kuivumaan. Vielä useiden kuukausien tuuletuksen jälkeenkin entisaikojen pesuaineiden tuoksu oli havaittavissa.
Parrut, lattiapalkit ja lattiapinnoite olivat täysin lahoja, ja ne oli vaihdettava. Osa puulaatikosta ja osa sisä- ja ulkoverhoilusta pelastettiin ja käytettiin uudelleen. Ulkoseinien maali oli kulunut pois vuosikymmeniä sitten. Onneksi maalipintaa oli vielä jäljellä aivan katon alapuolella. Väritestin avulla talo saatiin palautettua alkuperäiseen siniseen väriinsä. Myös talon sisätilat maalattiin entiselleen.
Talo valmistui syksyllä 2021. Avajaisiin osallistui paljon ihmisiä, ja nuoremmat sukupolvet saivat tutustua entisaikojen elämäntapaan.
Elävä museo
Pohjoisten kansojen keskus levittää marjalaisten kulttuuriperintöä. Hylätystä ja ränsistyneestä talosta oli nyt tullut pieni museo. Tarinoita on kerätty sekä säilyttämistä että levittämistä varten. Marjingerin tunteneet ovat sanoneet, että taloon astuminen on kuin menneisyyteen astumista, että he voivat kuvitella Marjingerin istuvan keittiössä.
Rakennuksessa on ollut useita näyttelyitä. Kuvataiteilija Gjert Rognlilla on ollut valokuvanäyttely, joka avattiin vuonna 2021. Syksystä 2022 alkaen täällä on välitetty Jan Guettlerin perintöä. Guettler kävi Kjerringdalenissa ennen sotaa valokuvaamassa ja dokumentoimassa. Hänen valokuva-aineistonsa, joka koristaa talon seiniä, tarjoaa ainutlaatuisen katsauksen paikallishistoriaan.
Millainen MarjInger oli?
Monissa Marjingerista kertovissa tarinoissa hän esiintyy kovana naisena. Hän asui yksin talossa ja elätti itsensä hanttihommilla ja nahkatöillä. Hän ei antanut muiden sanella itseään, ja hän oli yksi harvoista Kjerringdalenin asukkaista, jotka eivät käyneet laestadiolaisessa kirkossa.
Marjinger oli seurallinen, ihmisrakas ja pidetty. Monilla kyläläisillä on hänestä hyviä muistoja tai he ovat kuulleet hauskoja tarinoita. Useissa keittiöissä oli kuva Marjingerista piippua polttamassa.
Elämä oli täynnä sekä iloja että haasteita. Marjingerilla oli kuulovamma, ja apuvälineitä ei ollut juurikaan saatavilla. Hän oli kuitenkin vahva nainen ja pärjäsi silti hyvin jokapäiväisessä elämässä. Talon kirjeet osoittavat, että hänellä oli yhteyksiä kylän ulkopuolisiin ihmisiin. Yhdestä niistä voimme lukea, että Marjinger teki heinää ja lähetti sitä sukulaisille Repparfjordiin.
Marjingerista kertovat tarinat piirtävät kuvan hyväntuulisesta, mutta myös äkkipikaisesta naisesta;
«Se oli silloin, kun hän asui täällä. Hän työskenteli Løkvollenissä. Hänellä oli tapana tulla tänne ämpäreiden kanssa, kun hän tuli töistä kotiin. -koska hänellä ei ollut juoksevaa vettä. Kun olit syönyt päivällisen, sinun piti kantaa vesiämpäri kotiin hänen luokseen. Mutta hän aloitti vähän ennen minua pieni ämpäri kädessään, sellainen kahden litran ämpäri. Sitten hän meni kotiin keittämään kahvia, kunnes vedenkantaja saapui. Päivän aikana oli ollut leutoa, ja vettä tippui katolta siihen nurkkaan, jossa hän joutui kääntymään talon ympäri. Iltapäivällä oli jäätynyt jäätä. Sitten hän saapui tuon vesiämpärin kanssa, ja juuri kun hän kiersi nurkan, hän kaatui takapuoleensa ämpäri kädessään. Hän pelasti ämpärissä olleen veden. Mutta hän ei noussut ylös, hän vain polvistui ja löi kätensä yhteen. Sitten hänet kahlittiin niin, että hänen jalkansa hehkuivat.» (kertojana Tor Nilsen).
«Silloin Marjinger oli 70 tai 75-vuotias. Hän oli hieman raakile eikä kovin uskonnollinen. Olimme nyt siellä, ja siellä oli myös eräs hieman vanhempi naapurin rouva. Lähtiessään hän sanoi Marjingerille: "Huomenna, kun sinulla on syntymäpäivä, minäkin tulen tänne kahville. Niin, Marjinger vastasi, mutta jos luulet saavasi täältä kahvia, olet väärässä. Täällä ei tarjoilla kahvia, mutta jos tekee mieli juotavaa, niin tule vain mukaan - täällä on nimittäin paljon viinaa. Hän oli ostanut syntymäpäivälahjaksi neljä pulloa viinaa...» (kertojana Tor Nilsen).
